9 syytä pakata kirja lomalaukkuun

Kesäloma on perheen yhteistä aikaa, ja useat perheet suuntaavat lomalla reissuun. Lomamatkalla rentoudutaan ja luodaan uusia, onnellisia muistoja. Kun matkustaa lasten kanssa, pakattavaa on paljon. Tässä muutama hyvä syy ottaa mukaan myös muutamia lastenkirjoja.

Siis vielä lisää matkatavaroita?

Ajatus vielä yhdestäkin matkatavarasta saattaa tuntua mielettömältä. Johan matkalaukkuun on ahdettu sekä lempinalle että turvariepu. Mutta mieti asiaa tältä kannalta: yhteiset lukuhetket saattavat lomapäivinä olla juuri se asia, joka saa lapsen rauhoittumaan ja ymmärtämään, että lomallakin on pidettävä kiinni tietyistä rutiineista. Parhaimmillaan kirja saattaa jopa ehkäistä lomakriisejä!

Iltasadut

Missä sitten lomailettekin, lapsen (ja aikuisten!) pitää nukkua. Iltarutiineista on hyvä yrittää pitää kiinni, ja useimmille tämä tarkoittaa iltasatua. Ota esiin lapsen lempikirja, auta häntä asettumaan mukavaan asentoon sängylle ja sano, että hän voi vain lepuuttaa silmiään, nautiskella ja kuunnella tuttua tarinaa. Mikä olisikaan parempi tapa rauhoittua unille uudessa paikassa?

Lempikirja

Tiedät kyllä, mikä se on. Pakkaa se mukaan, vaikka olisit siihen lopen kyllästynyt. Lempikirja mainittiin jo yllä, mutta haluamme painottaa tätä erityisesti: lempikirjalla on lapseen usein erittäin rauhoittava vaikutus. Ja vielä pieni motivaation murunen: kun samaa kirjaa luetaan yhä uudelleen, sen sanat todella iskostuvat lapsen mieleen. Sanavarasto kasvaa sanoja toistamalla.

Kirja käsimatkatavaroihin

Lähdössä lento- tai junamatkalle? Huolehdi kirja käsimatkatavaroihin. Jos matkustaessa tulee viivytyksiä tai tylsiä hetkiä, viihde on aina helposti saatavilla!

Kirja mukaan ravintolaan

Aikuisten mielestä ulkona syöminen on ihanaa, mutta 2-vuotias ei ehkä ole täysin samaa mieltä. Ruokaa voi ehkä joutua odottamaan, ja nälkäkin on… kirja pelastaa tilanteen. Valtavaa kassia ei tarvitse raahata mukana; sujauta käsilaukkuun pari pientä kuvakirjaa.

Kirja viihdyttää, kun on aurinkorasvan aika

Satu auttaa monessa tilanteessa! Vaikkapa monen lapsen kammoamassa aurinkorasvan levityksessä… kasvojen rasvaamisessa kirja ei ehkä auta, mutta kun levität rasvaa lapsen selkään, anna hänelle kirja selailtavaksi.

Lastenaltaalle

Tiesitkö, että on olemassa myös vedenkestäviä kirjoja? Ne ovat ihanteellisia kylpyyn ja uima-altaalle. Tai vaikkapa lounaalle, jos tietää, että sotkua tulee – muovikirjat voi pyyhkiä puhtaaksi. Pahvikirjat (Vaukirjan jäsenten ehdoton ykkössuosikki!) eivät kestä vettä, vaikka pahvi vaikuttaakin kovalta ja muovimaiselta. Pahvikirjat ovat siitä hyviä, että niitä voi huoletta maistella, jos vaikka ikeniä sattuu kutittamaan.

Rannalle

Pahvikirjat ovat loistava valinta rannalle. Ne kestävät hiekkaa ja auringonvaloa, aivan kuin aikuisten pokkarit.

Ääänikirjoja automatkalle

Autossa ei ehkä kannata turvautua perinteisiin tai päätteeltä luettaviin kirjoihin, sillä matkapahoinvointi saattaa vaania seuraavan mutkan takana. Automatkat taittuvat joutuisasti äänikirjoja kuunnellen.

Äänikirjoja voi ladata digitaalisesti, mutta niitä on saatavilla myös perinteisellä CD:llä.

Esimerkiksi Twinsy-kerhon lukuromaanit ovat saatavilla äänikirjamuodossa kerhon sovelluksessa.

Kirjoja lapsille, jotka lukevat itse

Kun lapsi osaa jo lukea, pakkaa hänelle mukaan vähän pidempiä kirjoja, joihin voi uppoutua ja jotka mahdollisesti liittyvät matkustamiseen tai matkakohteeseenne. Lähdössä lentomatkalle? Ota mukaan Disneyn Lentsikat-kirja. Lähdössä Tanskaan? Pakkaa lapsen laukkuun Pieni merenneito -satu (ja pohtikaa yhdessä, näyttääkö Kööpenhaminan merenneitopatsas vähän Arielilta!) Saksaan? Kaksin karkuteillä. Italiaan? Pinokkio. Ranskaan? Aristokatit.

Ihanaa lomaa!

TallennaTallenna