Sujuvasti päiväkotiin

Lapsen vieminen päiväkotiin kotona vietettyjen lomakuukausien jälkeen voi tuntua mullistavalta. Miten tehdä muutoksesta mukava niin lapsellesi kuin itsellesi?

Päivähoidon aloittaminen on sekä lapselle että vanhemmille muutoksena suuri mutta ei välttämättä mitenkään kielteinen. Uudenlainen arki asettaa kuitenkin haasteita molemmille.

Jos kyseessä on esikoinen, on edessänne monia uusia ja outoja käytännön asioita. Yhdellä kertaa voi tulla paljon ihmeteltävää. Tässä siis muutamia käytännön vinkkejä:

Barnehage_500
Turvaa: Lapsi voi ottaa päiväkotiin mukaan oman, turvallisen pehmolelunsa. Kuvituskuva: Shutterstock

Valmistaudu.
Paneudu päiväkotia koskeviin tietoihin. Lue perusteellisesti läpi kaikki, mitä olet saanut päiväkodista. Pyydetäänkö sinua ottamaan jotain mukaan? Pyydetäänkö sinua hankkimaan tarvikkeita? Anna lapsen osallistua valmisteluihin – hän voi vaikka valita unikaverin päiväunille. Muista merkitä kaikki vaatteet, sillä ne voivat joutua pian hukkaan. Hyvän kokonaiskuvan saamiseksi kannattaa vierailla päiväkodin kotisivuilla.

Jos jokin mietityttää, ota yhteyttä päiväkotiin etukäteen.
Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Päiväkodin henkilökunta auttaa sinua mielellään, jotta päivähoidon aloittaminen sujuisi kaikista osapuolista mahdollisimman jouhevasti.

Lue myös: Tiesitkö, että päiväkoti arvioi lapsesi puhetta?

Oletteko käyneet päiväkodissa? Ellette ole, tehkää se.
Soita päiväkotiin ja kysy, olisiko lapsen jollakulla hoitajalla aikaa tavata teidät. Joissakin päiväkodeissa voi vierailla sulkemisajan jälkeen. Pieni leikkituokio rauhallisessa ja hauskassa ympäristössä voi olla lapsesta myönteinen elämys. Mutta tiedustele ensin päiväkodistanne, sopiiko se.

Suhtauduthan myönteisesti siihen, että lapsi aloittaa päivähoidon?
Näytä se myös! Lapsi panee merkille vanhempien asenteen ja tuntee olonsa turvallisemmaksi oudossa ympäristössä, jos vanhemmat vaikuttavat innostuneilta.

Phillip_500
Heipat: Kerro lapselle, että menet töihin ja tulet iltapäivällä takaisin. Kuvituskuva: Shutterstock

Jatka mukavaa muutosta.
Alussa sinun kannattaa järjestää asiat niin, että voit hakea ensimmäisinä päivinä lapsesi tavallista aikaisemmin kotiin, jos se vain suinkin on mahdollista.

Juttele muiden vanhempien kanssa.
Yleensä uuden edessä olevista vanhemmista on vapauttavaa tavata muita samassa tilanteessa olevia vanhempia. Heidän kanssaan kannattaa jutella kaikesta vastaantulevasta: millaiset vaihtovaatteet ovat parhaat, miten päiväunet hoituvat, mistä voi hommata nimilappuja ja pitääkö ne liimata vai silittää paikalleen yms.

Lue myös: Ulkoilu tekee ihmeitä

Käy avointa vuoropuhelua päiväkodin kanssa.

Kysele rohkeasti kaikesta, mikä mietityttää sinua, ja kerro päiväkodissa kaikesta, mikä saattaa tehdä lapsesi päivästä paremman. Hyvä kommunikaatio heti alusta alkaen on hedelmällisen yhteistyön perusta. Lapsikin huomaa sen, ja omalta osaltaan se tekee hänen olonsa turvalliseksi. Sovi päiväkodin henkilökunnan kanssa, milloin ja miten he voivat ottaa sinuun yhteyttä – järjestelystä on hyötyä molemmille osapuolille. Jos lapsi alkaa esimerkiksi lähtiessäsi itkeä, voit pyytää hoitajia laittamaan tekstiviestin, kun lapsi on rauhoittunut, tai sopia, että he soittavat, ellei lapsi tunnu rauhoittuvan kohtuullisen ajan kuluessa.

Vaikka päivähoidon aloittamiseen kuuluu kaikenlaista uutta käytäntöön liittyvää, on kuitenkin suurin mullistus sekä lapsesta että vanhemmista tunneperäinen.

Vaukirja toivottaa kaikille pienille ja isoille onnea päivähoidon aloittamiseen!