Laula, laula, laula!

Lastenlaulut ja -lorut valmistelevat lapsen aivoja puheen oppimiseen. Laulamisen merkitystä on tutkittu paljon, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että tuutulaulut periytyvät perheissä sukupolvelta toiselle. Repertuaariin lisätään silloin tällöin toki uusia, päiväkodista tai televisiosta opittuja lauluja. Suurin osa vanhemmista laulaa lapsilleen ainakin silloin tällöin. Neurologit rohkaisevat vanhempia laulamaan lapsilleen päivittäin, jotta puhe kehittyisi ajallaan. Arjessa tuutulaulujen haastajia ovat televisio, … Lue lisää Laula, laula, laula!

Kun äidin syli ei enää riitä

Minulla on poika. Upea, melkein 190-senttinen teini. Poika, jonka katseessa häivähtää aikuisuus, ja jonka toiseen käteen on liimautunut älypuhelin. Muutama hetki sitten poika oli minun pehmoinen palleroni, joka höpötti taukoamatta, oli loputtoman utelias ja uskoi, että äidillä oli vastaus kaikkeen. Hänen turvapaikkansa oli minun sylissäni.  Siinä hän nyt istuu, sohvalla, pitkine jalkoineen. Hän väistää halauksiani, mutta ei epäröi valistaa … Lue lisää Kun äidin syli ei enää riitä

Vauva rakastaa peilailua!

Oletko koskaan nähnyt jotain niin kaunista, ettet kerta kaikkiaan ole voinut lopettaa tuijottamista? Siltä vauvasta tuntuu, kun hän näkee oman peilikuvansa. Vauvat pitävät ihmiskasvoista, mutta aivan erityisesti omista kasvoistaan peilissä. Silmistä, jotka katsovat kauniisti takaisin, suusta, joka aukeaa ja sulkeutuu kerrassaan ihmeellisesti. Kielestä, jota voi näyttää! Ja kun hymyilee, peilikuva hymyilee ihanasti takaisin. Mikä olisikaan parempaa … Lue lisää Vauva rakastaa peilailua!

Kirja vauvan silmin nähtynä

Ihana, herkkä vauvakirja – josta vauva ei voisi vähempää välittää. Mistä kiikastaa? Ongelma ei ole ontuvassa tekstissä, sillä jos siitä olisi kyse, vauvallehan voisi lukea Leinon koottuja runoja tai Anna-Leena Härköstä. Vauva nauttii saadessaan kuulla vanhempansa ääntä, se on selvä. Kuunnellessaan hän tallentaa äidinkielensä äänteitä ja rytmiä aivojensa sopukoihin, myöhempää käyttöä varten. Lue siis ihmeessä … Lue lisää Kirja vauvan silmin nähtynä

Näin luet 7 kuukauden ikäiselle lapselle

Lapsi alkaa nyt olla perheen aktiivinen jäsen, joka haluaa olla täysillä mukana myös lukutuokioissa. Lapsi kuulee ja oppii runsaasti äänteitä ja sanoja joka päivä, erityisesti lukuhetkien aikana. Kieli kehittyy vähä vähältä, ja pian lapsi alkaa jo tapailla ensimmäistä sanaansa.  Näin vahvistat lapsen kielen kehitystä: Lapsi alkaa nyt ymmärtää useita uusia sanoja sekä oman nimensä. Nimeä ympärillänne … Lue lisää Näin luet 7 kuukauden ikäiselle lapselle