Näin musiikki vaikuttaa lapseen

Musiikki on elämys, joka luo tunnelmaa ja herättää niin isojen kuin pientenkin tunteet. Se tarjoaa iloa, energiaa ja rauhoittumista sekä edesauttaa kielen ja motoriikan kehitystä. Se on myös loistava tapa luoda ystävyyssuhteita ja onnistumisen tunteita – asioita, joista hyvä itsetunto rakentuu.  Kaikenikäiset lapset osaavat ilmaista itseään musiikin keinoin, ja erityisesti pikkulapsia musiikki auttaa kehon hallinnassa. Sillä … Lue lisää Näin musiikki vaikuttaa lapseen

Synnytä lempimusiikkisi tahtiin

Musiikki voi helpottaa synnytyskipuja. Lisäksi se voi auttaa muistamaan synnytyksen paremmin. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä: musiikki vaikuttaa elimistöön rauhoittavasti. Se lievittää kipua sekä ennen synnytystä että sen aikana. Synnytyslaulu on tunnettu ja suosittu metodi useissa maailman maissa, ja se juontaa juurensa vuosien taa. Laulun perinne Useissa maailman maissa vauvat syntyvät lauluun. Laulun on todettu olevan synnyttäjälle … Lue lisää Synnytä lempimusiikkisi tahtiin

Tuutulaulut tutuiksi nyt

Muistatko oman lapsuutesi tuutulaulut edelleen sanasta sanaan? Vai pätkiikö jo ensimmäisen tavun kohdalla?  Olipa aikomuksesi sitten laulaa vanhoja tai uusia tuutulauluja vauvallesi, kannattaa opetella muutakin kuin se ensimmäinen säkeistö. Jos aloitat laulelun jo nyt, lapsesi muistaa laulut syntymänsä jälkeenkin. Ennen vauvan syntymää aikaa opetteluun on ruhtinaallisesti. Tässä esimerkkinä eräs perinteinen, monille tuttu tuutulaulu: LEVON HETKI NYT LYÖ sanat: Aukusti … Lue lisää Tuutulaulut tutuiksi nyt

8 hyvää syytä laulaa masulle

Musiikki tekee ihmeitä sinulle ja vauvallesi. 1. Laulu antaa lapsesi elämälle parhaan alun Lapsi tunnistaa laulut, joita olet laulanut hänelle odotusaikana. Laulu myös vahvistaa sinun ja lapsesi välistä läheistä suhdetta ja tuo iloa, läheisyyttä ja turvaa. Mikset siis käyttäisi odotusaikaa vanhojen tuttujen tuutulaulujen muisteluun? 2. Musiikki tekee lapsesta fiksun Lapsen kognitiiviset kyvyt vahvistuvat musiikin myötä. Lapset, joille on … Lue lisää 8 hyvää syytä laulaa masulle

Lapset musiikin maailmassa

Miten pienet lapset oikeastaan kokevat musiikin? Miksi syntymättömälle lapselle kannattaa laulaa? Musiikkikasvatusta tutkinut Kaarina Marjanen kertoo lapsen ja musiikin suhteesta.  Musiikki voi vaikuttaa lapseen hyvin voimakkaasti. Mitä pienempi lapsi on, sitä kokonaisvaltaisemmin hän kokee musiikin. Varsinkin vielä kieltä opettelevan lapsen suhde musiikkiin on tiivis. — Tämä saattaa juontua musiikin syntyhistoriasta. Yhden teorian mukaan musiikki ja … Lue lisää Lapset musiikin maailmassa